Toteutunut haaveeni

Alan pikkuhiljaa uskoa siihen myyttiin, että tahdonvoimalla voi siirtää vuoria. Esseet on nyt palautettu, kouluhommat selätetty ja sain taas kertaalleen todeta, että asioilla on vaan tapana järjestyä. Ja saattaapa siinä samassa rytäkässä muutama pieni haavekin toteutua.

Perjantaina yksi haaveistani toteutui, kun sähköpostiini kilahti ilmoitus siitä, että minut on valittu mukaan Göteborgin yliopiston valokuvauksen laitoksen, Högskolan för fotografin kesäkurssille. Kesän aikana opiskelen siis täällä Göteborgissa digitaalisen valokuvauksen opintokokonaisuuden, joka pitää sisällään muun muassa kameratekniikkaa, studiovalotusta, kuvankäsittelyä ja valokuvauksen historiaa yhteensä 15 opintopisteen verran.

Olen haaveillut salaa valokuvauksen opinnoista viimeistään siitä saakka, kun viime kesänä hankin ensimmäisen järjestelmäkamerani. Valokuvauksesta on muodostunut minulle harrastus ja intohimo, mutta tähän asti kuvausmetodeinani ovat olleet pitkälti sentyyppiset taktiikat kuin "kokeilu" ja "kun räpsit tarpeeksi monta kuvaa, niin kyllä niistä aina joku vahingossa onnistuu" . Olenkin siis äärimmäisen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta oppia enemmän ja vieläpä liittää opinnot nykyiseen tutkintooni. Ehkä mielettömintä tässä koko hommassa on se, että kesän lopuksi me kurssilaiset saamme oman valokuvanäyttelymme paikalliseen galleriaan. Arvatkaa halkeanko kohta jännityksestä ja innostuksesta?

Kurssin hakuprosessi ei ollut mikään aivan yksinkertainen homma ja yhdessä vaiheessa turhauduinkin jo niin pahasti, että olin vähällä luovuttaa. Vaikka olen jo parhaillaan vaihto-oppilaana kirjoilla Göteborgin yliopistossa, tuli minun silti tämän yksittäisen kesäkurssin hakuprosessia varten lähettää useampaan otteeseen vino pino erilaisia todistuksia ja selvityksiä, milloin mistäkin ja milloin milläkin kielellä. Tämän lisäksi hakulomakkeen liitteeksi tuli laatia erillinen arbetsprov, johon kuului motivaatiokirje, portfolio ja CV. Tässä kaikessa oli yllättävän paljon hommaa, mutta nytpä saan sitten sanoa kliseisesti, että kyllä kannatti!

Hetki sitten kauppareissulta kotiin kävellessäni ajattelin, että viimeisin vuosi on kyllä antanut minulle niin paljon kaikkea hyvää. Olen oppinut uutta, nähnyt paljon ja ennen kaikkea elänyt täysillä. Elänyt juuri niin kuin tällä hetkellä tahdonkin elää. Saavuttanut sen mitä halusin. Alkanut uskoa itseeni enemmän. 

Muistakaa siis ihmiset tekin kurkotella omia haaveitanne kohti!

Tiedettä, leipää ja tivolihuveja

"It should be possible to explain the laws of physics to a barmaid." 

– Albert Einstein

Perjantaiterveiset Campus Linnéltä, jonka edusta on viikossa muuttunut upeaksi vaaleanpunaiseksi kukkamereksi. Tämä viikko on vierähtänyt jakson viimeisten kouluhommien kanssa painiskellessa, mutta nyt alkaa jo onneksi näkyä hieman valoa tunnelin päässä. Tänään aion vielä puristaa viimeiset mehut itsestäni, jotta saisin työt valmiiksi ennen viikonloppua ja vappua. Voitteko muuten uskoa, että vuonna 2012 järjestettävän kurssin kolmesta kurssikirjasta uusin on ilmestynyt vuonna 1995? Muut ikivanhat opukset ovat vuosilta 1989 ja 1962. Ensimmäinen ajatukseni oli, että ohhoh, ollaankohan tässä nyt hieman ajastamme jäljessä, mutta enää en marise, sillä vanhin kirjoista osoittautui aivan loistavaksi. On ollut ilo kerrankin lukea aidosti mielenkiintoista sekä ymmärrettävällä ja mukaansatempaavalla tavalla kirjoitettua kurssikirjaa. Sellaista ei tapahdu usein. Tai onkohan oikeastaan tapahtunut vielä ikinä?

Mutta on tähän viikkoon mahtunut myös opiskelua mukavimpiakin juttuja. Keskiviikkona kävimme Folkuniversitetetin ruotsin kurssilla tapaamani ukrainalaisen tytön kanssa Fröken Olssonin afternoon tealla. Keskiviikkoisin Frökenissä on muutaman tunnin ajan tarjolla iltapäiväteebuffé, josta voi teekupposensa kaveriksi napata muun muassa tuoretta leipää, hedelmiä, juustoja ja muffineja. Parasta oli, että pärjäsimme koko illan suhteellisen hyvin pelkästään ruotsiksi jutustellen, mikä tuntui ihan mahtavalta – ainakin jotain edistystä on siis tämän kevään aikana tapahtunut ja olen kyllä niin onnellinen siitä!

Eilen puolestaan pääsimme pyörimään Lisebergshjuletiin eli valtavaan maailmanpyörään, joka tänä keväänä siirrettiin Göteborgin satamasta huvipuisto Lisebergiin. Maailmanpyöräkierros ei ollut aivan tavallinen, sillä tällä kertaa jokainen gondoli kätki sisälleen esittelyn jonkin tutkijan tai keksijän elämäntyöstä. Ja mikä parasta – kierros oli aivan ilmainen. Vetenskapsrouletten-niminen tempaus oli osa täällä Göteborgissa parhaillaan käynnissä olevia tiedefestivaaleja. Meidät ruletti viskasi gondoliin, jossa istuikin jo valmiina Uppsalan yliopiston teoreettisen fysiikan dosentti Staffan Yngve. Siinä pikkuruisessa gondolissamme Yngve sitten piti meidän neljän hengen poppoollemme lähes 40 minuuttia kestäneen yksityisluennon teoreettisesta fysiikasta samalla kun ympärille avautui näkymä koko sateisen ja sumuisen Göteborgin ylle. Tuntuu vieläkin jotenkin absurdilta ajatukselta. E=mc².

Maailmanpyöräkierroksen ja tuhdin tietoiskun jälkeen olikin jo nälkä, joten pistäydyimme kotimatkalla lähipubissamme Boccassa tankkaamassa hieman iltapalaa. Itse valitsin listalta iki-ihanan ruotsalaisen perinneherkun eli toast skagenin. Iltapalavisiitti venyikin sitten rupatellessa ja hyvässä seurassa monen tunnin mittaiseksi. Näiden hetkien avulla jaksaa taas tänään istua kirjastolla. 

Huomenna vuorossa onkin sitten annos teekkarihuumoria, sillä olemme menossa katsomaan Chalmersin Christoffer Columbus aiheista speksiä. Koska spekseillä on täällä Ruotsissa niin vahvat perinteet, on minusta suorastaan välttämätöntä, että jokainen tässä maassa opiskeleva menee sellaista edes kerran katsomaan. Siellä sitä mekin sitten huomenna huudetaan omstartia ja väliajalla juodaan takahuoneessa snapseja näyttelijöiden kanssa. Toppen!

Rakas ruotsalainen ruokapäiväkirja

Tänä viikonloppuna olen taas kerran herkutellut ja pelkästään hyvällä omallatunnolla:

Perjantaina vietimme ystäväni kanssa afterworkia pienessä, perinteiseen ruotsalaiseen ruokaan erikoistuneessa ravintolassa nimeltä Smaka. Smakan 36 kruunun AW-buffetista löytyi muun muassa lihapullia, mätirullia, silliä sekä västerbottenjuustoa. Ihanan ruotsalaista ja tosi hyvää!

Tänään opin kuinka ruusunmarjakeittoa kuuluu kuulemma oikeaoppisesti täällä Ruotsissa syödä – lämpimänä, vaniljajäätelön ja mandelbiskvier-keksien kanssa. Mumsfilibabba!

Ja koska Göteborg kerran on satamakaupunki ja Feskekörka on olemassa, täytyy siitä ottaa täällä 
kaikki ilo irti. Eilen vietimmekin koti-iltaa ja herkuttelimme simpukoilla, 
kaviaari-toasteilla ja kuplivalla. Luksusta!

Haaveiltaisko kesästä vai elettäiskö hetkessä?

– Ai siis mikä neljän sivun essee? Skojjar du, eller?

On helppo huomata, että taas yksi opintojakso lähestyy loppuaan, kun kouluhommia alkaa yhtäkkiä putoilla niskaan ihan urakalla ja heti kun yksi essee alkaa olla suurinpiirtein valmis, löytyy portaalista jo seuraava tehtävänanto. Vaikka me vaihtarit pääsemmekin varmasti hieman tavallista helpommalla, on täällä päässyt kyllä ihan tosissaan tekemään töitä, ja sitä kautta olen myös saanut paljon irti opinnoistani. Nyt olen taas kuluttanut pari vuorokautta elämästäni ihan vain pelkkään paniikinomaiseen opiskeluun, mutta selvisin kuin selvisinkin tämänkertaisesta urakasta. Ruotsin tentistäkin lähdin ihan luottavaisin mielin, joten nyt taas elämä hymyilee. 

Mutta vähiin alkaa kyllä tämä kevät käydä ennen kuin loppuu.

Tänään kävin kaupungilla lounaalla ihanan vaihtariystäväni kanssa ja suunnittelimme samalla kuumeisesti tulevaa Köpiksen reissuamme. Nyt on sekä matkat että hostelli varattu, joten seuraavaksi täytyisi vaan malttaa odotella pari viikkoa. Täältä Göteborgista pääsee hurauttamaan Kööpenhaminaan helposti bussilla. Matka kestää suunnilleen viisi tuntia ja maksaa noin 170 kruunua suuntaansa, yöbusseilla pääsee perille vieläkin hieman edullisemmin. Menetin sydämeni Kööpenhaminalle jo viime kesän reissullamme, joten on ihan mahtavaa päästä sinne nyt uudelleen. Tällä kertaa haluan koluta enemmän sisustus- ja design-liikkeitä ja testata miltä se kuuluisa, aito smørrebrød todella maistuu.

Ehkä parasta tässä viikossa on ollut kuitenkin se, kun ihana äitini kuuli, että tytär on taas lähdössä reissuun ja lähetti postissa suomenkielisen karttaoppaan, etten eksy Kööpenhaminan kujille. Melkein itkin liikutuksesta, kun se tipahti postiluukusta. Kiitos äiti! Otavan karttaopas-sarja on muuten oikeasti ihan hirmuisen kätevä, kannattaa tutustua.

Pian alkaa toukokuu ja monien vaihtareiden viimeiset viikot täällä Göteborgissa. Itse saan onneksi vielä jäädä nauttimaan kaupungista koko kesäksi, mutta täällä tulee varmasti tuntumaan kamalan tyhjältä, kun suurin osa kevään aikana tapaamistani mahtavista tyypeistä palaa takaisin kotiin. Mutta synkistely ei kannata, onhan tässä vielä kevättä jäljellä, toukokuu täynnä suunnitelmia ja pian tämä kaupunkikin alkaa olla ihanimmillaan. Kirsikkapuutkin melkein kukkivat jo. On niin ristiriitaista että yhtä aikaa odotan kesää kuin lapsena joulupukkia, mutten silti haluaisi tämän lukukauden ihan vielä loppuvan – se on nimittäin ollut yksi elämäni parhaista.

– Nyt eletään kuule Hanna vaan tässä ja nyt, sanoi ystäväni kerran ja oli kyllä harvinaisen oikeassa.

Näköalapaikka: Skansens Kronan

Rakastan tunnetusti kaikkia sellaisia paikkoja, joista voi nähdä kerrostalojen kattojen ylle. Kaupunkinäköaloissa on vaan jotain lähes taianomaista, kaikki näyttää yhtäaikaa sekä pieneltä että suurelta. Haavailen siitä, että vielä jonakin päivänä asun vanhassa kerrostalossa, jonka ikkunoista voi nähdä vilauksen aurigossa kylpeviä katonharjoja.

Yksi kiva paikka, josta voi katsella Göteborgia lintuperspektiivistä on Skansens Kronan. Se on Hagan alueella, korkean mäen päällä sijaitseva pyöreä linnoitus, jonka ympärillä on pieni puistoalue. Mäelle kiipeäminen käy urheilusuorituksesta, valitset sitten ikivanhat portaat tai mutkikkaan, mäen päälle johtavan polun. Skansens Kronan kätkee sisälleen myös ravintolan, joka tosin arvatenkin on melkoisen hintava. Perjantaisin siellä voi piipahtaa afterworkilla tai sunnuntaisin vohvelibrunssilla. Paras vaihtoehto on kuitenkin ottaa omat eväät mukaan, istuskella ulkona ja nauttia maisemista.

Nämä kuvat otin pääsiäistä edeltävällä viikolla, jolloin kiipesin mäelle hetken mielijohteesta hieman ennen auringonlaskua. Kävin sielllä edellisen kerran joskus talvella, jolloin sekä raput että polut olivat jäässä ja pelkäsin etten pääse yhtenä kappaleena takaisin alas. Paluumatka olikin yhtä luistelua ja varmasti myös melkoisen hulvaton näky. Tällä kertaa oli paljon mukavampaa.

Istahdin linnoituksen juurella oleville kiville ja luin loppuun ruotsin kurssin romaanin viimeisen kappaleen. Ympärillä istuskeli kaveriporukoita ja auringonlaskua katselemaan tulleita rakastuneen näköisiä pareja. Ajattelin, että seuraavan kerran tulen tänne joidenkin tärkeiden ihmisten kanssa. Ja silloin se iski aivan kuin puskista ja ensimmäistä kertaa tämän kevään aikana kunnolla – mulla on ikävä Suomeen. Ikävä kaikkia rakkaita ihmisiä siellä. Sitten siis vain suunnittelemaan Suomen reissua kesäkuun alkupuolelle – hurraa!