Sivut

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Påskmys på landet

Palasin eilen nuhaisena, mutta tyytyväisenä pääsiäisen vietosta takaisin Göteborgiin. Pitkä viikonloppu vierähti mukavissa ja rennoissa merkeissä maalla poikaystäväni perheen seurassa. Vaikka tunnenkin oloni kotoisimmaksi kaupungin vilinässä, on minusta aivan ihanaa päästä aina välillä maalle viettämään aikaa luonnossa ja ihan vaan nauttimaan rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta. 
Vaikka rauhallista ja hiljaista tällä reissulla taisi todella olla vain öisin, kiitos perheen pienimpien söpöläisten. Olin jo melkein unohtanut miten jännittävää onkaan herätä aamulla etsimään pääsiäismunia, puhallella saippuakuplia ja maalata taideteoksia kananmunankuoriin – sisäinen lapseni on taas herännyt ja voi hyvin!
Ruotsalainen pääsiäisenvietto ei paljoa suomalaisista perinteistä eroa. Täällä tosin juodaan litroittain påskmustia, juomaa, jonka maku muistuttaa hieman Hartwallin omenalimpparia tai jonkinlaista makeaa kokista. Sama must kuuluu erottamattomana osana myös ruotsalaiseen joulupöytään. Suklaamunat eivät täällä yllättäen ole niin suuressa roolissa kuin Suomessa, vaan pahviset munankuoret täytetään yleensä irtokarkeilla tai muilla pääsiäisylläreillä. Pääsiäiskokkoja poltetaan myös melko yleisesti.








Pääsiäisenä suuntasimme myös ensimmäistä kertaa ulos grillaamaan. Käppäiltiin rannalle, sytytettiin nuotio ja istuskeltiin ulkona viltteihin kietoutuneina niin pitkään, että ympärillä oli aivan pilkkopimeää. Illan ruokalistalla oli hodareita, hedelmäsalaattia ja vaahtokarkkeja. Oli ihanan tunnelmallista, vaikka tämä liian aikainen kesäfiilistely kostautuikin minulle sitten jälkeenpäin flunssan muodossa. Vaikka viikonloppu olikin pääosin aurinkoinen, iltaisin ja aamuisin ilma oli jäätävän kylmä.
Nyt lepäilenkin sitten viltteihin kietoutuneena myös täällä kotisohvalla. Onneksi viisastuin Tukholmassa vietetyn kesän jälkeen sen verran, että muistin pakata Suomesta mukaani tänne Göteborgiin paketin Finrexiniä. Flunssa ilman Finrexiniä on nimittäin sietämätöntä, eikä näitä pelastavia pussukoita saa täältä Ruotsista mistään. Korvikkeet ovat ihan kamalaa kuraa, been there done that.
Onneksi myös nettiteevee on olemassa ja tekemässä tämänkin sairastamisprojektin hieman mukavammaksi. Nyt seuraavaksi aion hakea viereeni pääsiäiskarkkien jämät ja katsella missaamani Kontoret tv-sarjan jaksot. Kyseessä on siis ruotsalaisten oma versio hittisarjasta The Office, joka on yksi kestosuosikkejani. Kontoret ei tosin ole lähellekään niin hyvä kuin brittiläinen esikuvansa, mutta ihan hauska tapaus silti. Sopii hyvin juuri tähän hetkeen, kun aivot joutavat narikkaan ja puolet vitseistä menee joka tapauksessa ohi.

3 kommenttia:

  1. Kiva lukea ja nähdä sun kuulumisia! Terkut Tukholmasta koko poppoolta ja pikaista paranemista! Suosittelen leffaa We Bought a Zoo, hyvän mielen leffa joka vie varmasti viimeisetkin flunssan rippeet aurinkoisen kertomuksen ansiosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja hirmuisesti terkkuja myös kaikille sinne! Taidankin laittaa tuon leffan jo tämän illan katselulistalle. :) Tulen jossain vaiheessa toukokuun lopulla käymään Tukholmassa, olisi tosi kiva käydä silloin vaikka lounaalla porukalla.

      Poista
    2. Joo laita heti infoa kun tiedät koska oot tulossa niin järkätään lounas :) Parane pian!

      Poista