Sivut

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Tiedettä, leipää ja tivolihuveja

"It should be possible to explain the laws of physics to a barmaid." 
– Albert Einstein


Perjantaiterveiset Campus Linnéltä, jonka edusta on viikossa muuttunut upeaksi vaaleanpunaiseksi kukkamereksi. Tämä viikko on vierähtänyt jakson viimeisten kouluhommien kanssa painiskellessa, mutta nyt alkaa jo onneksi näkyä hieman valoa tunnelin päässä. Tänään aion vielä puristaa viimeiset mehut itsestäni, jotta saisin työt valmiiksi ennen viikonloppua ja vappua. Voitteko muuten uskoa, että vuonna 2012 järjestettävän kurssin kolmesta kurssikirjasta uusin on ilmestynyt vuonna 1995? Muut ikivanhat opukset ovat vuosilta 1989 ja 1962. Ensimmäinen ajatukseni oli, että ohhoh, ollaankohan tässä nyt hieman ajastamme jäljessä, mutta enää en marise, sillä vanhin kirjoista osoittautui aivan loistavaksi. On ollut ilo kerrankin lukea aidosti mielenkiintoista sekä ymmärrettävällä ja mukaansatempaavalla tavalla kirjoitettua kurssikirjaa. Sellaista ei tapahdu usein. Tai onkohan oikeastaan tapahtunut vielä ikinä?

Mutta on tähän viikkoon mahtunut myös opiskelua mukavimpiakin juttuja. Keskiviikkona kävimme Folkuniversitetetin ruotsin kurssilla tapaamani ukrainalaisen tytön kanssa Fröken Olssonin afternoon tealla. Keskiviikkoisin Frökenissä on muutaman tunnin ajan tarjolla iltapäiväteebuffé, josta voi teekupposensa kaveriksi napata muun muassa tuoretta leipää, hedelmiä, juustoja ja muffineja. Parasta oli, että pärjäsimme koko illan suhteellisen hyvin pelkästään ruotsiksi jutustellen, mikä tuntui ihan mahtavalta – ainakin jotain edistystä on siis tämän kevään aikana tapahtunut ja olen kyllä niin onnellinen siitä!

Eilen puolestaan pääsimme pyörimään Lisebergshjuletiin eli valtavaan maailmanpyörään, joka tänä keväänä siirrettiin Göteborgin satamasta huvipuisto Lisebergiin. Maailmanpyöräkierros ei ollut aivan tavallinen, sillä tällä kertaa jokainen gondoli kätki sisälleen esittelyn jonkin tutkijan tai keksijän elämäntyöstä. Ja mikä parasta – kierros oli aivan ilmainen. Vetenskapsrouletten-niminen tempaus oli osa täällä Göteborgissa parhaillaan käynnissä olevia tiedefestivaaleja. Meidät ruletti viskasi gondoliin, jossa istuikin jo valmiina Uppsalan yliopiston teoreettisen fysiikan dosentti Staffan Yngve. Siinä pikkuruisessa gondolissamme Yngve sitten piti meidän neljän hengen poppoollemme lähes 40 minuuttia kestäneen yksityisluennon teoreettisesta fysiikasta samalla kun ympärille avautui näkymä koko sateisen ja sumuisen Göteborgin ylle. Tuntuu vieläkin jotenkin absurdilta ajatukselta. E=mc².

Maailmanpyöräkierroksen ja tuhdin tietoiskun jälkeen olikin jo nälkä, joten pistäydyimme kotimatkalla lähipubissamme Boccassa tankkaamassa hieman iltapalaa. Itse valitsin listalta iki-ihanan ruotsalaisen perinneherkun eli toast skagenin. Iltapalavisiitti venyikin sitten rupatellessa ja hyvässä seurassa monen tunnin mittaiseksi. Näiden hetkien avulla jaksaa taas tänään istua kirjastolla. 



Huomenna vuorossa onkin sitten annos teekkarihuumoria, sillä olemme menossa katsomaan Chalmersin Christoffer Columbus aiheista speksiä. Koska spekseillä on täällä Ruotsissa niin vahvat perinteet, on minusta suorastaan välttämätöntä, että jokainen tässä maassa opiskeleva menee sellaista edes kerran katsomaan. Siellä sitä mekin sitten huomenna huudetaan omstartia ja väliajalla juodaan takahuoneessa snapseja näyttelijöiden kanssa. Toppen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti