Sivut

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kun aurinko tukahdutti opiskelumotivaation

Vaikka olen ollut täällä Göteborgissa jo pari kuukautta, minulla on edelleen lähes päivittäin sellainen fiilis, että olisin täällä lomalla. Ennätyspitkä loma on sinäänsä ihan mahtava juttu, mutta toisinaan se tekee opiskelusta haastavaa. Vielä hankalammaksi asiat menevät silloin, kun lomalla pääsee vielä suunnittelemaan uusia lomia. Ja erityisesti silloin, kun sää on mitä ihanin. 
Aurinko paistaa ja mittari on taas parina päivänä kohonnut kymmeneen asteeseen. Opiskelumotivaationi puolestaan on sitä mukaa vajonnut takaisin pakkasen puolelle eikä Mass Media in Sweden -kurssin viimeinen essee ota juuri tulta alleen. Miten äärimmäisen mielenkiintoinen kurssi voikaan muuttua täysin päinvastaiseksi silloin, kun deadlinet astuvat mukaan kuvaan? Voiko opinnoissa menestyä hyvin kevään ensimmäisinä aurinkoisina päivinä?
Toivottavasti huomenna sataa ja poikaystäväni muistaa piilottaa tänään ostamani matkaoppaan, niin voin opiskella rauhassa.

Esseen kirjoittaminen vaatii järeitä aseita – siis kahvia ja parhaita mahdollisia opiskelueväitä
Mutta tällaisina päivinä kukaan ei voi viettää aikaansa koneen ääressä tai kirjastolla
Täksi illaksi täytyisi vielä valmistella Folkuniversitetetin ruotsin kurssille vartin mittainen företagspresentation, mutta pelkkä ajatuskin saa ihoni nousemaan kananlihalle. Viidentoista minuutin monologi luokan edessä ruotsiksi tuntuu stressaavalta ajatukselta, mutta toisaalta ehkä eniten oppii juuri silloin, kun pakottaa itsensä hieman oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Onneksi opettaja lupasi tarjota meille kahvia ja pullaa tämän koettelemuksen jälkeen.
Olen tykännyt kummastakin täällä käymästäni ruotsin kurssista kovasti. Opettajat ovat mahtavia, ja pitkästä aikaa tuntuu, että todella edistyn kieliopinnoissani. Kummankin kurssin taso on mielestäni myös ollut minulle juuri sopiva – Folkuniversitetetin kurssi on tosin jonkin verran yliopiston kurssia haastavampi. Folkuniversitetetin kurssissa on myös se kiva puoli, että ryhmä on pienempi ja opiskelijat tulevat monenlaisista eri taustoista ja kulttuureista. Ryhmässämme on opiskelijoita muun muassa Skotlannista, Virosta, Ukrainasta, Meksikosta ja Iranista. Yliopiston ruotsin kurssin osallistujista noin 80 prosenttia on suomalaisia vaihtareita.

Mutta nyt nappaan termarin mukaani ja suuntaan hetkeksi puistoon lukemaan kirjaa ja nauttimaan auringosta. Esitelmä valmistukoon siinä sivussa. 

Yliopiston ruotsin kurssilla luetaan myös ruotsinkielinen romaani – Johanna Nilssonin esikoisromaani Hon går genom tavlan, ut ur bilden on oikeasti todella hyvä kirja tärkeästä aiheesta. Suosittelen lämpimästi!

Toisinaan meno on kuin lastentarhassa – ja hyvä niin, sopii mulle. Näihin yliopiston ruotsin kurssin tunnelmiin kuului hirviaiheinen laululeikki. Ihanilta entisiltä työkavereiltani läksiäislahjaksi saamani muumisanakirja on myös hitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti