Sivut

tiistai 16. elokuuta 2011

Viestintäharjoittelijaksi Tukholmaan?

Jos etsit mielenkiintoista ja haastavaa viestintäalan harjoittelupaikkaa, tässä yksi, jota voin suositella erittäin lämpimästi.  Studentum.fi etsii nimittäin parhaillaan uutta tiedottaja / web-toimittajaharjoittelijaa syksyksi. Nyt kannattaa kuitenkin olla tosi nopea, sillä paikka täytetään heti, kun tehtävään sopiva, hyvä ja motivoitunut tyyppi löydetään. Aloittamaan pääset vaikka heti, kuitenkin viimeistään syyskuun aikana.
Työtehtävät tulevat siis olemaan pääosin samoja, joita minä olen harjoitteluni aikana tehnyt. Ajattelinkin siis tässä samalla kertoa tarkemmin harjoittelupaikastani ja omista kokemuksistani kesän ajalta. Syksyn harjoittelijalle on todennäköisesti luvassa myös uusia prokkiksia, sillä sivusto kehityy ja muuttuu jatkuvasti.
Aloitetaan kuitenkin ensin perusteista. Studentum.fi on Suomen suurin koulutushakupalvelu, joka auttaa tulevia opiskelijoita löytämään oman opiskelupaikkansa sekä samalla oppilaitoksia markkinoimaan koulutuksiaan. Sivuston omistava konserni, Studentum Ab on Ruotsissa vuonna 2001 perustettu kansainvälinen yritys, jonka Tukholman pääkonttorissa työskentelee tällä hetkellä noin 100 työntekijää eri puolelta maailmaa. Ilmapiiri toimistolla on siis hyvin kansainvälinen, iloinen ja aktiivinen.
Olen työskennellyt harjoittelijana Studentumin informaatio-osastolla tiedottajan tehtävissä, erityisesti ulkoisen viestinnän ja markkinointiviestinnän parissa. Vastaan Studentum.fi -sivuston sekä sen sisarsivustojen sisällöntuotannosta ja päivityksistä sekä kirjoitan runsaasti muun muassa esittelyjä, haastatteluja, uutiskirjeitä sekä markkinointimateriaaleja oppilaitoksista ja eri koulutusvaihtoehdoista. Kirjoittamista ei siis täällä kannata pelätä, sillä sitä eteen tulee runsaasti. Lisäksi teemme aktiivisesti työtä hakukoneoptimoinnin ja sosiaalisen median parissa. Myös kiinnostusta kuvankäsittelyä ja visuaalista markkinointia kohtaan on hyvä olla, sillä Photoshop on Studentumin tiedottajana päivittäinen työkaverisi. Itse olin tullessani käyttänyt kuvankäsittelyohjelmia vain vähän, mutta harjoitteluni alussa käymäni parin päivän Photoshop -kurssi auttoi hyvin alkuun ja käytännössä tekemällä olen oppinut kesän aikana hurjasti lisää.
Harjoittelijoiden on mahdollista asua veloituksetta mukavassa parintalon puolikkaassa Sollentunassa, jota esittelinkin hieman tarkemmin aikaisemmassa Tillbaka i Stockholm -postauksessani. Itse toimisto puolestaan sijaitsee aivan Tukholman ydinkeskustassa, ihanalla paikalla Blasieholmenilla. Tilat ovat modernit ja valoisat, ja tunnin lounastauon aikana on helppo nauttia eväitä yhteisessä keittiössä tai kipaista lounaalle keskustan lukuisiin lounasravintoloihin. Näin maanantain kunniaksi kerrottakoon myös, että joka viikko toimistolla alkaa yhteisellä herkkuaamiaisella: sinäänsä pieni asia, joka kuitenkin piristää jokaisen alkanutta viikkoa kummasti.
Itse olen ollut kaikin puolin äärimmäisen tyytyväinen valintaani tulla tänne Tukholmaan. Vieläkin tuntuu, että opin joka päivä jotain uutta niin verkkomediasta, viestintäalasta kuin kansainvälisen yrityksen toiminnastakin. Alusta asti olen saanut olla täysillä mukana, ja on ollut mahtavaa päästä aidosti vaikuttamaan ja kehittämään Suomen suurinta koulutushakupalvelua.
Jos siis opiskelet esimerkiksi viestintää, mediaa tai journalistiikkaa ja kiinnostuit harjoittelupaikasta, lähetä kipin kapin inspiroiva hakemuksesi CV:n kera osoitteeseen info@studentum.fi. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä Maajohtaja Eveliina Koivuseen, 09-856 715 51, eveliina.koivunen@studentum.fi.
Toivottavasti nähdään pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti