Sivut

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Valokuvataidetta ja norjalaisia leffoja

Olen tämän kesän aikana saanut kipinän valokuvausta ja kuvankäsittelyä kohtaan sekä yleensäkin kiinnostunut visuaalisesta suunnittelusta entistä enemmän. Tästä saan kiittää harjoittelupaikkaani, jossa olen päässyt ensimmäistä kertaa tutustumaan kuvankäsittelyohjelmien saloihin oikein kunnolla.  Valokuvausinspiraatiooni on varmasti osin vaikuttanut myös kaunis kesäinen Tukholma sekä kauan haaveilemani uusi kamera, jonka käyttöä olen vihdoin päässyt pikkuhiljaa harjoittelemaan.
Valokuvauskärpäsen puremana suuntasinkin viikko sitten valokuvamuseo Fotografiskaan, joka on kaikkien valokuvauksesta ja valokuvataiteesta kiinnostuneiden ehdoton must see -kohde täällä Tukholmassa. Museossa on samanaikaisesti esillä useita eri näyttelyitä, joten visiittiin kannattaa varata reilusti aikaa. Fotografiskan yläkerrassa sijaitsevasta kahvila-ravintolasta on kivat näkymät Tukholman ylle ja alakerran myymälästä löytyy ehkä Tukholman paras valikoima valokuvausaiheisia kirjoja. Kesän ajan museon yhteydessä vietetään viikonloppuisin Fotografiskan dj-iltaa, jolloin terassilla pääsee nauttimaan virvokkeiden lisäksi myös musiikkielämyksistä.
Tykkäsin kovasti kaikista esillä olleista näyttelyistä, mutta erityisesti mieleeni jäivät ruotsalaisen Jacob Felländerin“I Want to Live Close to You” sekä Eleanor Coppolan “Circle of Memory”, jossa pääosassa eivät niinkään olleet valokuvat, vaan ympäri maailmaa kiertäneet paperilappuset, joihin näyttelyn vierailijat olivat kirjoittaneet terveisensä. Näyttelyn pääasiallisena tarkoituksena oli herättää kävijät muistamaan niitä lapsia, jotka jokin vanhempi missä päin maailmaa tahansa on kerran menettänyt. Terveisissä oli kuitenkin viestejä kaikille ihmisille, joita lappusen kirjoittajilla oli sillä hetkellä ikävä sekä inspiroivia mietelauseita siitä, miksi kuitenkin on parempi olla onnellinen kuin murheissaan.
Niin ja olihan siellä sitten se ”Northern Women in CHANEL”, joka sai minut jälleen kerran haaveilemaan uudesta mekosta ja shoppailureissusta rajattomalla budjetilla.
Viime viikolla Tukholmassa vietettiin muuten myös Stockholms Kulturfestivalia, joka täytti koko Sergelin torin ympäristön kirjoja, taidetta, käsitöitä ja etnisiä herkkuja myyvistä kojuista, ihmisistä sekä erilaisista päivittäin vaihtuvista kulttuuritapahtumista. Minun mielestäni kiinnostavimmat jutut tapahtuivat iltaisin Kulturhusetin katolla. Sinne eksynyt löysi nimittäin itsensä pienestä ulkoilmaleffateatterista, jossa esitettiin norjalaisia elokuvia. Mukaansa katsojat saivat ovelta viltin ja kattoterassin yhteydessä sijainneesta kahvilasta oli mahdollista ostaa lämmintä juotavaa ja pientä syötävää. Leffaelämys oli heti ihan omanlaisensa, varsinkin kun taivaalla näkyi tähtiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti