Sivut

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Oma päivä

Yksi opiskelijaelämän parhaita puolia on se, että kiireenkin keskellä voi toisinaan varastaa itselleen vapaan arkipäivän. Sellaisen, jolloin saa syödä rauhassa kolme aamupalaa, käydä pitkällä lenkillä, lämmittää saunan keskellä päivää ja muutenkin hemmotella itseään arjen pienillä iloilla.
Tällaiset omat päivät ovat minulle opiskelukiireiden keskellä vähintäänkin yhtä suuri henkireikä kuin auringonvalo, hyvä ruoka tai hyvien ystävien seura. Olen myös täysin vakuuttunut siitä, että ilman näitä päiviä olisin huomattavasti kiukkuisempi, stressaantuneempi ja kaiken kaikkiaan kurjempi ihminen. Joten koska eilinen päiväni vierähti salakavalasti aamuyöhön asti esseetä otsa kurtussa kirjoittaen, päätin että tänään varaan vuorostani aikaa vain minulle itselleni.
Vaikka päivä oli ihanan aurinkoinen, oli ilmassa pakkasyön jäljiltä taas hippunen enemmän talven tuntua. Sellainen päivä, kun auringon laskettua olisi jo viimein saattanut sataa lunta. Minulle se sopi todella hyvin, sillä mielessäni oli juuri oikea lääke orastavaan kylmyyteen ja kaamokseen. Mikäpä lämmittäisikään paremmin kehoa ja mieltä kuin talvisuosikkini chilikaakao!
Chilikaakaosta löytyy pilvin pimein erilaisia reseptejä ja variaatioita, mutta minä tein oman versioni näin:
  • 5 dl soijamaitoa
  • 1 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • ½ tuore chili
  • ripaus neilikkaa ja kanelia
  • sokeria oman maun mukaan
     
Poista chilistä siemenet ja viipaloi se pituussuunnassa muutamaan osaan. Lisää kaikki ainekset maidon kanssa kattilaan ja kiehauta. Kaada kuuma juoma siivilän läpi laseihin (tai muista ainakin noukkia chiliviipaleet pois ennen tarjoilua). Päälle voit halutessasi vielä lisätä vaahdotettua maitoa tai kermavaahtoa.
Itse tykkään käyttää soijamaitoa, ja makunsa puolesta se sopiikin todella hyvin kuuman kaakaon pohjaksi. Soijamaidon voi toki yhtä hyvin korvata tavallisella maidolla ja myös kaakaojauheen tummalla suklaalla.
Eihän se muuten näköjään mikään ihme ole, että tänään tuntui siltä, että nyt on ihan pakko ladata akkuja. Tänään vietetään nimittäin myös kansallista Väsyneitten Muistopäivää, joka on omistettu kaikille kaamoskauden, työn, opiskelun, koulunkäynnin, harrastusten, kotitöiden tai parisuhteen takia väsähtäneille. Passiivisen mökötyksen tai hiljaisen mielenosoituksen sijaan taidan kuitenkin vain käpertyä loppuillaksi sohvalle kirjan pariin ja nauttia täydellisestä jouten olosta ja saamattomuudestani.
Eläköön oma päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti