Sivut

tiistai 6. joulukuuta 2011

Jännitystä, odotusta ja valmisteluja

Hip hei – joulukuu on alkanut! Vaikka mittari näyttää nollaa, jouluvalmistelut ovat täällä jo täydellä tohinalla käynnissä.
Myös syksyn viimeinen opiskelurutistus on nyt käsillä, sillä vielä kaksi aikamoista puurtamista vaativaa koulutyötä täytyisi saada ennen lomaa valmiiksi. Jotenkin tässä on kuitenkin päässyt käymään niin, että joulufiilis on vienyt voiton opiskelufiiliksestä, ja lähestyvät deadlinet hengittävät ahdistavasti niskaan. Sen siitä saa, kun viettää aikansa mieluummin täydellisiä joulupalloja metsästäen tai pipareita paistaen kuin kirjastolla. Mutta heti kun nämä tehtävät ovat valmiit, minulla alkaa pitkä ja ihana joululoma ja olen siitä aivan kamalan innoissani. Tänä jouluna saan muuten hieman maistiaisia myös ruotsalaisista jouluperinteistä, joista lupaankin kirjoitella sitten myöhemmin lisää.
Myös vaihtovalmistelut alkavat olla jo ihan hyvällä mallilla. Pähkäilyä aiheuttaneet kevään kurssivalinnatkin on viimein saatu kuntoon ja olen niihin todella tyytyväinen. Suoritan puolet opinnoistani ruotsiksi ja toisen puolen englanniksi, juuri niin kuin toivoinkin. Media- ja viestintätieteiden opintojen lisäksi valitsin myös edistyneemmän tason ruotsin kielen kurssin, josta toivottavasti saisin vielä vähän lisää itsevarmuutta ja tsemppausta kielimuurini murtamiseen. Vaihto-ohjelman kautta järjestettäville kohdemaan kielen intensiivikursseille suomalaiset vaihtarit eivät (ihan ymmärrettävästi) pääse Ruotsissa osallistumaan, mutta onneksi Göteborgin yliopistossa järjestetään muitakin ulkomaalaisille opiskelijoille tarkoitettuja, hieman haastavammankin tasoisia kielikursseja. 
Ainoa iso, vielä puuttuva ja epävarma asia vaihtojärjestelyissäni on asunto. Vaihdon ajalle olisi ollut mahdollista hakea opiskelija-asuntoa yliopiston kautta, ja Göteborgissa kaikille halukkaille saadaankin lähes poikkeuksetta asuminen tätä kautta järjestettyä. Itselläni tilanne on kuitenkin hieman toisenlainen, sillä olemme päättäneet etsiä asuntoa yksityiseltä yhdessä Göteborgiin töiden perässä muuttavan poikaystäväni kanssa. Vielä ei ole omaa kotia löytynyt, mutta vaikka tämä asunnon metsästys aikamoista rumbaa onkin, olen ainakin vielä asian suhteen toiveikas. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että aika ajoin alkaa jo hirvittää ajatus siitä, että entäs jos sitä kohta ollaankin kodittomia ja isossa kaupungissa taivasalla!
Vaihtoonhaku, kurssien valintaprosessi sekä muut valmistelut ovat kuitenkin kaiken kaikkiaan onnistuneet tähän mennessä mukavan mutkattomasti. Hain vaihtoon alun perin viime keväänä kahden eri vaihto-ohjelman, Erasmuksen ja Nordplussan kautta. Vastaus omalta yliopistoltani tuli jo muutamassa viikossa, ja lopulta sain valita lähdenkö Erasmuksen kautta Sveitsiin vai Nordplussan kautta Ruotsiin. Kun sitten hetken näiden kahden melkoisen erilaisen kohteen välillä painoiltuani päädyin Ruotsiin, sainkin kuulla, että pääsen halutessani valitsemaani kohteeseen myös Erasmuksen kautta. Valitsin tämän vaihtoehdon lähinnä siitä syystä, että järjestelyt Erasmuksen kautta sujuvat kuulemani mukaan yleensä hieman helpommin. 
Tänä syksynä lähetin vielä erillisen hakemuksen suoraan Göteborgin yliopistoon. Sekä hakeminen että myöhemmin tekemäni kurssivalinta tehtiin kokonaan sähköisesti eli minkäänlaiseen paperisotaan en kohdeyliopiston kanssa vielä ole joutunut. Omalle yliopistolleni ja Kelalle on toki sitten täytynyt toimittaa muutama tärkeä lomake muun muassa opintojen rahoitusta varten. Pari kertaa olen joutunut olemaan sähköpostitse yhteydessä Göteborgin yliopiston kv-vastaavaan, mutta siten epäselvät asiat ovatkin selvinneet nopeasti. Toivottavasti asiat hoituisivat jatkossakin ilman suurempia ongelmia ja toivottavasti pian löytyisi myös katto pään päälle. Voi että, kuinka jo odotankaan! 
Mukavaa itsenäisyyspäivää ja ihanaa joulun odotusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti