Sivut

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Muun maan mansikoita

Ruotsissa vietetyn kesän aikana olen päässyt nauttimaan monista uusista ja ikimuistoisista jutuista, ja kotiin palatessani vienkin mukanani roppakaupalla hyviä kokemuksia.
Niin ja noh, ehkä myös muutaman ekstrakilon sekä matkalaukussa että vyötäröllä.
Nyt on nimittäin tullut juhlittua ja herkuteltua enemmän kuin jonkun mielestä ehkä tarvitsisi. Mutta siitä viis -todellakin oli sen arvoista. Ja minkäs sille voi, kun koko ajan on aihetta juhlaan!
Lauantaiaamuna oli yllättäen tosi aurinkoista ja lämmintä, joten päätimme nauttia kesäfiiliksestä, hakea rasian tuoreita mansikoita ja herkutella vohveliaamiaista omalla pihalla Sollentunassa. Illalla suuntasin työkaverini NinanSummer Harvest Party Vol II Goes Caribbean -juhliin, joissa päästiinkin sitten herkuttelemaan ja pitämään hauskaa ihan todenteolla. Karibia-teeman mukaisen illan tarjoilut olivat uskomattoman hyvät ja tunnelma vähintäänkin yhtä mahtava kuin Karibian valkoisilla hiekkarannoilla, turkoosin veden äärellä. Suuri kiitos Ninalle ja herkut loihtineelle Marijalle vielä kerran!
Studentum.fi saavutti elokuussa uuden kävijämääräennätyksen, jota juhlistimmekin eilen koko mahtavan Suomen tiimimme voimin keilauksen ja hyvän ruoan merkeissä. Päivällä kävimme myös yhteisellä lounaalla ravintola B.A.R.:ssa juhlistaen tällä kertaa sitä, että olemme vihdoin saaneet ihanan Maijan takaisin tänne Studentumille.
Vielä kolmen kuukauden jälkeenkin jaksan joka päivä olla ihmeissäni siitä, miten kaunista Tukholmassa on, ja kuinka iloinen olenkaan päätöksestäni tulla tänne Ruotsiin. Tuntuu, että tämäkin blogini on ollut yhtä päättymätöntä ylistyslaulua mahtavalle harjoittelupaikalleni ja Tukholmalle, mutta mitään en ihan oikeasti liioittele. Minun on ollut täällä hyvä olla.
Muun maan mansikat maistuvat hyvältä vielä syyskuussakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti